|
|
LEVANNON
VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT
1 §
TOIMINIMI JA
KOTIPAIKKA
Osuuskunnan
toiminimi on Levannon vesiosuuskunta ja
sen kotipaikka on Mäntsälän kunnan Levannon kylä.
2 §
TOIMIALA
Osuuskunnan
tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tukemiseksi rakentaa, ylläpitää ja
hoitaa vesijohtoverkostoa ja jätevesien johtamista ja käsittelyä pääasiassa jäsenten kiinteistöjä varten. Osuuskunnan
palveluksia saavat hallituksen hyväksymän sopimuksen tehtyään käyttää hyväkseen
muutkin kuin jäsenet.
3 §
JÄSENEKSI OTTAMINEN
Osuuskunnan
jäseneksi pyrkivän on tehtävä siitä kirjallinen hakemus hallitukselle, joka
päättää jäseneksi ottamisesta. Jos hallitus ei hyväksy hakijaa jäseneksi,
hallitus tai hakija voi alistaa asian
osuuskunnan kokouksen ratkaistavaksi.
4 §
OSUUDET
Jäsen
on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan yhdellä osuudella. Jäsenellä on
oikeus osallistua osuuskuntaan useammallakin osuudella.
5 §
OSUUSMAKSU
Maksu
osuudelta on satakuusikymmentäkahdeksan (168) euroa.
Osuusmaksu
on suoritettava 30 päivän kuluessa siitä, kun hallitus on hyväksynyt
jäsenyyden.
Yksi
osuusmaksu pitää sisällään oikeuden yhteen liittymään kaikille jäsenen
kiinteistön samaa vesimittaria käyttäville rakennuksille.
Jos kiinteistö haluaa
useamman liittymän runkolinjasta, on jokaiselle liittymälle tehtävä oma
mittauksensa ja jokaisesta liittymästä on maksettava oma osuusmaksunsa.
6 §
LIITTYMISMAKSU
Osuusmaksun
lisäksi suorittaa kukin jäsen jokaista erillisen kiinteistönsä vesiliitäntää
kohti liittymismaksun.
Liittymismaksun
suuruuden määrää hallitus käyttäen perusteena yhtä erillistä liitäntää kohti
jakautuvaa osuutta laitoksen rakennuskustannuksista ottaen huomioon
kiinteistön laatu, koko ja tarkoitus.
Liittymismaksu
on suoritettava rahassa hallituksen määrääminä erinä ja aikoina viimeistään
kolmen kuukauden kuluessa. Maksamattomalle liittymismaksun pääomalle maksetaan
hallituksen määräämä korko.
Osuuskunnan
hallituksella on valta päättää, että määrätynlaisista johtoliittymistä ei
peritä liittymismaksua.
Osuuskunnan
jäsen voi siirtää liittymismaksulla saamansa edut kiinteistön luovutuksen
yhteydessä sen uudelle omistajalle tai haltijalla.
Liittymismaksu
voidaan palauttaa, jos osuuskunnan palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä
pysyvästi rakennukseen poistuessa käytöstä ja liittymissopimus irtisanotaan.
Liittymän purkamisesta aiheutuneet kulut vähennetään palautettavasta
liittymismaksusta.
Kuolleen
jäsenen oikeudenomistaja, jolle tämän osuus on siirtynyt, samoin kuin se, jolle
jäsen on siirtänyt osuutensa, on siirtyneen osuuden osalta vapaa liittymismaksun
suorittamisesta sellaisin edellytyksin kuin jäljempänä on sanottu.
7 §
YLIMÄÄRÄINEN MAKSU
Osuuskunnan
kokous voi päättää, että jäsenten on osuuskunnan toiminnan aikana suoritettava
osuuskunnalle ylimääräistä maksua kiinteistön ostoa, rakennusten uusimista ja
korjaamista tai uusien laitteiden hankkimista varten.
Tätä
maksua, jota peritään jäseniltä samoin perustein kuin liittymismaksua, voidaan
kunkin tilikauden aikana määrätä jäsenten yhtenä tai useampana eränä suoritettavaksi
yhteensä enintään jäsenen liittymismaksujen nimellismäärä.
Osuuskunnan
kokouksen asiana on edellä tässä pykälässä mainituissa rajoissa päättää, minkä
verran, millaisissa erissä ja minkä ajan kuluessa maksua kulloinkin jäseneltä
otetaan; muutoin määrää maksusta hallitus.
Osuuskunnan
kokouksen päätös tässä pykälässä tarkoitetun ylimääräisen maksun perimisestä
ei ole pätevä, ellei sen hyväksymisen puolesta ole kokouksessa annettu kahta
kolmasosaa äänestykseen osallistuneiden äänistä.
Tässä
pykälässä tarkoitettua ylimääräistä maksua ei palauteta.
8 §
JÄSENEN
HENKILÖKOHTAINEN VASTUU
Jäsenet
eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan sitoumuksista ja muista
veloista.
9 §
VESIJOHTOVERKOSTON
RAKENTAMINEN
Osuuskunta
rakentaa ja kunnossapitää vesijohdot osuuskunnan hallituksen määrittelemään
liittymiskohtaan saakka.
10 §
JÄSENEN VELVOLLISUUDET
Jäsen
on velvollinen:
1)
Tekemään hallituksen hyväksymän sopimuksen osuuskunnan palvelujen
käyttämisestä.
2)
Noudattamaan osuuskunnan hallituksen hyväksymiä kulloinkin voimassa olevia
yleisiä määräyksiä vesilaitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä.
3)
Luovuttamaan korvauksetta oikeuden rakentaa mailleen jäsenten kiinteistöihin
johtavia vesijohtoja ja jatkossa korjata ja uusia niitä. Näistä töistä
aiheutuvat haitat kuuluvat kuitenkin rakennuttajan korvattaviksi.
4)
Kohtuullista korvausta vastaan myöntämään osuuskunnalle oikeuden rakentaa,
korjata ja uusia maallaan myös muita kuin 3) kohdassa mainittuja johtoja.
5)
Sallimaan, että hallitus tai sen valtuuttama henkilö tarkastaa runkovesijohtoon
liitettyjen kiinteistöjen vesijohtojärjestelmät.
11 §
OSUUSKUNNAN KOKOUKSET
Osuuskunnan
varsinainen kokous pidetään kerran vuodessa hallituksen määräämänä päivänä
ennen toukokuun loppua.
Ylimääräinen
osuuskunnan kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai se
on muutoin lain mukaan pidettävä.
Kokoukset
pidetään osuuskunnan kotipaikkakunnalla, jollei hallitus yksittäistapauksessa
määrää kokouspaikaksi jotain muuta Suomen paikkakuntaa.
Kokouksen
päätökseksi katsotaan, jollei laissa tai näissä säännöissä jostain asiasta
toisin määrätä, se mielipide, jonka puolesta enimmät äänet on annettu. Äänten
mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa tulee voimaan
se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.
Ellei
vaalissa, milloin toimeen tai tehtävään on ehdotettu useampaa kuin kahta
henkilöä, kukaan ole saanut annettujen äänten enemmistöä, toimitettakoon
niistä ehdokkaista, joita äänestyksessä on kannatettu, uusi äänestys ja
katsottakoon silloin valituksi se, jonka saama äänimäärä on suurin.
Kokouksessa
on pidettävä pöytäkirjaa. Jos päätös on äänestyksen tulos, on pöytäkirjaan
merkittävä, miten äänet ovat jakautuneet. Pöytäkirja on kokouksen puheenjohtajan
ja vähintään kahden kokouksessa sitä varten valitun henkilön tarkastettava ja
allekirjoitettava.
12 §
OSUUSKUNNAN
VARSINAINEN KOKOUS
Varsinaisessa
osuuskunnan kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1)
Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä vähintään kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja vähintään kaksi ääntenlaskijaa
2)
Todetaan, onko kokouskutsu ja mahdollinen ennakkotiedotus toimitettu
sääntöjen määräämällä tavalla ja onko kokous muutoin laillinen
3)
Esitetään hallituksen toimintakertomus sekä tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus
edelliseltä tilikaudelta
4)
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
5)
Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä
6)
Päätetään ylijäämän käyttämisestä
7)
Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajien
palkkiot
8)
Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio
9)
Valitaan tarvittavat jäsenet hallitukseen
10)
Valitaan vähintään kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet tarkastamaan seuraavan tilikauden hallintoa ja
tilejä
11)
Määrätään, miten kutsu osuuskunnan kokoukseen julkaistaan
12)
Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
13 §
KOKOUSKUTSU JA MUUT
TIEDONANNOT
Kutsu
osuuskunnan kokoukseen toimitetaan jäsenille vähintään seitsemän päivää ennen
kokousta ilmoituksella, joka julkaistaan ainakin yhdessä jäsenten keskuuteen
runsaasti leviävässä tai osuuskunnan kokouksen määräämässä sanomalehdessä.
Muut
tiedonannot toimitetaan jäsenille todistettavalla tavalla kirjeellisesti tai
sanomalehti-ilmoituksella taikka osuuskunnan toimipaikoissa esillä pidettävillä
ilmoituksilla.
14 §
HALLITUS
Osuuskunnan
hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään yhdeksän (9) henkilöä,
jotka valitaan toimiinsa kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä
yhden on oltava Mäntsälän kunnan nimeämä.
Hallitukseen
voidaan lisäksi valita vuodeksi kerrallaan enintään niin monta varajäsentä
kuin hallituksessa on jäseniä.
Varajäsenet
voidaan valita asianomaisten hallituksen jäsenten henkilökohtaisiksi
varamiehiksi.
Hallituksen
varsinaisista jäsenistä eroaa vuosittain lähinnä kolmannes aluksi arvan mukaan
ja sitten vuoroittain.
Vaalikelpoinen
hallitukseen on osuuskunnan jäsen tai vaihtoehtoisesti hänen aviopuolisonsa ja
jäsenenä olevan yhteisön edustaja. Sellainen jäsen tai sellaisen jäsenyhteisön
edustaja, joka ei säännöllisesti käytä hyväkseen osuuskunnan palveluksia, ei
saa kuulua hallitukseen.
Toimitusjohtaja
saadaan valita hallitukseen siihen katsomatta, onko hän osuuskunnan jäsen vai
ei. Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan.
15 §
HALLITUKSEN KOKOUKSET
Hallitus
on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenten koko
lukumäärästä. Asiaa ei kuitenkaan saa ottaa käsiteltäväksi, ellei, mikäli
mahdollista, kaikille hallituksen jäsenille tai, jonkun heistä ollessa
estyneenä, mahdollisesti valituille varajäsenille ole varattu tilaisuutta
osallistua asian käsittelyyn.
Hallituksen
kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota enemmistö on kannattanut tai
johon puheenjohtaja äänten mennessä tasan on yhtynyt.
Hallitus
kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta niin usein kuin tarve
vaatii ja käsittelee muun muassa seuraavat asiat:
1)
päättää osuuskunnan palveluista perittävistä maksuista
2) tarkastaa
osuuskunnan omaisuuden ja rahavarojen hoitoa sekä kirjanpitoa tai määrää
jonkun jäsenistään ajoittain toimittamaan tällaisia tarkastuksia
3)
päättää osuuskunnan kokouksen koolle kutsumisesta ja valmistelee siinä
käsiteltävät asiat
4)
käsittelee muita hallituksen toimivaltaan kuuluvia ja sen toimenpiteitä vaativia asioita.
16 §
TOIMITUSJOHTAJA
Osuuskuntalain
80 §:n tarkoittamana hallinnon hoitajana voi olla toimitusjohtaja, jonka ottaa
ja erottaa hallitus.
17 §
OIKEUS TOIMINIMEN
KIRJOITTAMISEEN JA PROKURA
Osuuskunnan
toiminimen kirjoittavat toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsenet, aina kaksi
yhdessä.
Hallitus
voi antaa toiminimen kirjoitusoikeuden osuuskunnan palveluksessa oleville
henkilöille siten, että he kirjoittavat toiminimen kukin erikseen yhdessä
toiminnanjohtajan tai hallituksen jonkun jäsenen kanssa tai keskenään kaksi
yhdessä.
Prokuran
antamisesta päättää hallitus.
18 §
TILIKAUSI JA
TILINPÄÄTÖS
Osuuskunnan
tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätöksen
tulee olla valmiina ja tilikirjat, hallituksen toimintakertomus ja muut
tarvittavat asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille tarkastettaviksi
kuukautta ennen osuuskunnan varsinaista kokousta, kuitenkin viimeistään ennen
maaliskuun loppua.
19 §
TILINTARKASTUS JA
KERTOMUS
Tilintarkastajien
on kultakin tilikaudelta annettava osuuskunnan hallinnosta ja tileistä
kirjallinen tilintarkastuskertomus vähintään viikkoa ennen osuuskunnan
varsinaista kokousta.
Tarkastuskertomuksen
tulee sisältää selostus tilintarkastajien toimittaman tarkastuksen tuloksesta
sekä lausunto siitä, onko syytä muistutuksen tekemiseen tilinpäätöksen,
osuuskunnan kirjanpidon tai muutoin osuuskunnan asioiden hoidon johdosta.
Tilintarkastuskertomuksessa
on annettava erityinen lausunto:
-
tilinpäätöksen vahvistamisesta
-
vastuuvapauden myöntämisestä
-
ylijäämää tai tappiota koskevasta hallituksen ehdotuksesta sekä
-
siitä, käsittääkö hallituksen ehdotus säädetyt siirrot vararahastoon.
Jos
osuuskunnan pysyväiseen käyttöön tarkoitetun omaisuusesineen arvoa on
korotettu siinä järjestyksessä, kuin kirjanpitolaissa on säädetty, on siitäkin
tarkastuskertomuksessa erityisesti mainittava.
20 §
VELKAKIINNITYS
Hallituksella
on valta ilman osuuskunnan kokouksen antamaa lupaa kiinnityttää velasta
osuuskunnan kiinteää omaisuutta tai vuokralla olevat rakennukset vuokraoikeuksineen.
21 §
OSUUDEN SIIRTO JA
SIIRRON SAAJAN OIKEUS
Osuus
saadaan siirtää, mutta jäsenyyttä ei voida toiselle luovuttaa.
Jos
jäsen on siirtänyt osuutensa toiselle, on siirronsaaja, joka täyttää
jäseneksi pääsemisen edellytykset, hyväksyttävä osuuskunnan jäseneksi.
Siirronsaajalla,
joka kuuden kuukauden kuluessa siirrosta tehdystä hakemuksesta hyväksytään
jäseneksi, on oikeus lukea siirretyn osuuden osalta hyväkseen siirtäjän
suorittama liittymismaksu samoin kuin siirtäjän suorittama osuusmaksu siinä
määrin kuin tämä olisi oikeutettu saamaan sen takaisin osuuskunnalta. Siirronsaaja
saa tällöin hyväkseen myös muut taloudelliset edut, mitkä siirtäjällä olisi
ollut, jos hänen jäsenyytensä olisi jatkunut.
22 §
KUOLLEEN JÄSENEN
OIKEUDENOMISTAJAN OIKEUS
Kuolleen
jäsenen oikeudenomistajalla, jolle oikeus tämän osuusmaksuun on siirtynyt, on
oikeus jäseneksi pääsemiseen, jos hän vuoden kuluessa kuolinpäivästä ilmoittaa
osuuskunnalle sitä haluavansa ja edellytykset jäsenyyden saamiseen muutoin
ovat olemassa.
Oikeudenomistajalla,
joka sanotussa ajassa tekemästään hakemuksesta hyväksytään osuuskunnan
jäseneksi, on tällöin oikeus lukea siirtyneen osuuden osalta hyväkseen
vainajan suorittamat osuus- ja liittymismaksut sekä saada osakseen myös muut
jäsenyydestä johtuvat taloudelliset edut, jotka vainajalla olisi eläessään
ollut.
23 §
JÄSENEN EROTTAMINEN
Jäsen
voidaan erottaa osuuskunnasta,
1)
jos jäsen ei saamastaan kirjallisesta varoituksesta huolimatta aikanaan suorita
maksujaan osuuskunnalle tai täytä muita jäsenyydestä johtuvia velvollisuuksiaan
2)
jos jäsen kokonaan tai osaksi luopuu käyttämästä hyväkseen osuuskunnan
palveluksia
3)
jos jäsen aiheuttaa osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa, tai muutoin toimii
osuuskunnan etujen ja tarkoitusperien vastaisesti.
4)
jos jäsen toimii liittymissopimuksessa mainittujen kulloinkin voimassa olevien yleisten määräysten vastaisesti tai
5)
jos jäsen joutuu konkurssitilaan tai holhouksen alaiseksi.
24 §
OSUUSKUNNAN PURKAMINEN
Päätös
osuuskunnan vapaaehtoisesta purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta ei
ole pätevä, elleivät kaikki osuuskunnan jäsenet ole yhtyneet päätösehdotukseen
tai ellei päätöstä ole tehty kahdessa perättäisessä osuuskunnan kokouksessa ja
sen hyväksymisen puolesta ole viimeksi pidetyssä kokouksessa annettu kahta kolmasosaa
äänestykseen osallistuneiden äänistä.
Kutsua
seuraavaan kokoukseen ei saa antaa ennen kuin edellinen on pidetty.
Jos
kumpikaan kokous ei ole varsinainen, tulee niiden välillä kulua vähintään
kuukauden aika.
25 §
VAROJEN JAKAMINEN
OSUUSKUNNAN PURKAUTUESSA
Jos
osuuskunta puretaan, päättää osuuskunnan kokous miten osuuskunnan omaisuuden
säästö käytetään.
Mikäli
säästöä ei jaeta jäsenille, on se käytettävä vesihuoltotoimintaa edistäviin tai
yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
26 §
ERIMIELISYYDET
Riidat
toiselta puolen osuuskunnan ja toiselta puolen hallituksen jäsenen tai
osuuskunnan muun edustajan, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä
ratkaistaan välimiesmenettelyä noudattaen niin kuin siitä annetussa laissa
säädetään, tai paikkakunnan käräjäoikeudessa, jos jompikumpi niin haluaa.
27 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Osuuskunnan sääntöjen muuttamisessa noudatetaan osuuskuntalain määräyksiä.
28 §
YLEISMÄÄRÄYS
Muutoin
noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia sekä lakia yleisistä vesi- ja
viemärilaitoksista.
Nämä säännöt on hyväksytty Levannon vesiosuuskunnan
yleisessä kokouksessa 24.8.2005.